Lemminkäinen-konserni / Talotekniikka / Tekmanni Oy


numeroita

Tekmanni lukuina

a a a | Tulosta Tulosta  | Lähetä Lähetä sivu ystävälle


Tekmannin tilikausi 2008


Tekmanni-konsernin liikevaihto kasvoi 17 prosenttia ja oli 269,5 milj. euroa (230,2). Liikevoitto parani 44 prosenttia ja oli 17,0 milj. euroa (11,9). Toiminnan volyymi kasvoi kannattavasti kaikilla talotekniikan liiketoiminta-alueilla.

Toimialan tilauskanta tilikauden lopussa laski 13 prosenttia ja oli 97,7 milj. euroa (111,9).

Alkuvuoden vilkas liike- ja toimitilarakentaminen piti talotekniikan palveluiden kysynnän hyvänä. Loppuvuotta kohden kasvu kuitenkin taittui ja taloteknisten hankkeiden koko ja määrä pienenivät. Alueelliset erot ovat suuria, ja etenkin pääkaupunkiseudun markkinatilanne on selvästi hiljentynyt. Toimialan tilauskanta tilikauden lopussa oli noin kymmenyksen edellisvuotta pienempi.

Uudisrakentamisen suhdanteista riippumattoman taloteknisen huollon ja kunnossapidon palveluiden kysyntä jatkui vilkkaana vuonna 2008. Näihin palveluihin erikoistuneen Tekmanni Service Oy:n toiminta kehittyi myönteisesti, ja näkymät ovat hyvät myös lähitulevaisuudessa. Yhtiö mm. toimitti energiatodistukset Ilmariselle yli 80 kiinteistöön ja kartoitti samalla kiinteistöjen taloteknisen kunnon ja uusimistarpeet.

Talotekniikan teollisuuspalveluiden kysyntä jatkui vakaana teollisuusyritysten investoidessa voiman ja lämmön tuotantoon. Marraskuussa Tekmannin teollisuuspalvelut sai viisi merkittävää urakkatilausta vuosille 2008–2010. Tilauksiin sisältyy suuria asennusprojekteja Suomessa ja Ruotsissa.

Uudisrakentamisen hiipuminen vähentää taloteknisten palveluiden kysyntää vuonna 2009. Asuintalojen putkisaneerausten odotetaan lisääntyvän Suomen hallituksen elvytystoimissa luvatun korjausavustuksen turvin. Taloteknisen huollon, kunnossapidon ja korjaustoiminnan kysynnän odotetaan pysyvän hyvänä. Näiden toimintojen osuus Lemminkäisen talotekniikka-toimialan liikevaihdosta on jo yli puolet.  

Tekmanni avainluvut, milj. euroa20082007 2006

Liikevaihto

269,5 230,2 191,7
josta kansainvälistä liiketoimintaa 7,7 9,7 9,6
Liikevoitto17,0 11,9 6,9
Liikevoittoprosentti, %6,3 5,23,6
Tilauskanta kauden lopussa97,7111,9 74,9
Henkilöstö keskimäärin2 0131 9181 812

Tekmannilla on Suomen Vahvimmat 2009 -sertifikaatti